CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

Sunday, March 9, 2014

Directed by Francis Lawrence Starring Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Sam Claflin

Catching Fire improves on the first film on every level. The advances, usually concerning tone, are cruicial though often small but especially recruitment of Francis Lawrence as director makes a huge difference. In the previous installment the events were shown almost mechanically but Lawrence understands pace and tone better than Gary Ross. The film itself benefits from not being an origin story and going in, we know the characters and their motives. This time the supporting cast is riddled with more likable professionals you can aim your arrow at. Philip Seymour Hoffman, Amanda Plummer, Jeffrey Wright and Jena Malone to name a few. Can't wait for Mockingjay parts I and II. Especially 'cause they will once again be under the direction of Lawrence and of course the final works of Hoffman.

Nälkäpeli: Vihan Liekit parantaa laatua leffasarjan ekaan osaan jokaisella tasolla. Ohjaaja Gary Rossin korvaaminen Francis Lawrencella on ominaisuuksista tärkein, sillä Lawrence ymmärtää sävyn ja tahdittamisen tärkeyden huomattavasti paremmin kuin Ross. Siinä missä Nälkäpeli esitti tapahtumat ajoittain melko mekaanisesti ja tylsästi, on Vihan Liekeissä puolestaan lähdetty ankarammalle linjalle. Toimintakohtauksissakin on voimaa ja tunnetta. Leffa myös hyötyy suuresti siitä, ettei sen taakkana ole olla alkutarina. Myös toisin kuin ensimmäisessä osassa, nyt sivuosiin on pestattu pätevämpää ja karismaattisempaa lööriä aina Jena Malonesta ja Amanda Plummerista Jeffrey Wrightiin ja Philip Seymour Hoffmaniin. Ei muuta kuin päätösosat Mockingjay I ja II kehiin. Jo Hoffmanin viimeisten suoritusten takia.

 The Hunger Games: Catching Fire at IMDb

Directed by Peter Franzén Starring Olavi Angervo, Matleena Kuusniemi, Samuli Edelmann

Tumman Veden Päällä (internationally Above Dark Waters) is the directorial debut of Finnish actor Franzén. The film is also based on his autobiographical novel. The movie tells the story of Pete (Angervo), a young boy living in a seemingly happy family where bliss is at times broken by the cop father (Edelmann, Mission: Impossible - Ghost Protocol) who becomes violent and abusive when he drinks. It's a solid debut from Franzén and the child actors manage to be beliavable. The only thing that escapes me is the fact that it truly seems to be impossible to produce a simple drama in Finland that doesn't include family abuse, murderers or serial adulterers. Guess we're just that fucked up kinda people.

Tumman Veden Päällä on Franzénin debyytti ohjaajana ja elokuva pohjautuu hänen omaelämäkerralliseen romaaniin. Filmi kertoo Pete-pojan silmin päällisin puolin onnelliselta vaikuttavasta perheestä, jonka kumminkin muuttuu sietämättömäksi solvauksen ja pahoinpitelyn tyyssijaksi kun poliisina stressaantunut fatsi ottaa kuppia. Franzén ohjaa sulavasti ja lapsinäyttelijät selviytyvät rooleistaan ihailtavasti. Ainoa huomautus annettakoon yleisesti siitä, että Tumman Veden Päällä on kyynisesti katsottuna vain yksi kotimainen rividraama lisää, joissa ei tunnu selviävän ilman perheväkivaltaa, murhia tai patoutuneita pettäjänymfoja. Kaipa me tosiaan vain ollaan sellaista kansaa.

Tumman Veden Päällä at IMDb

Friday, March 7, 2014

Directed by James Wan Starring Patrick Wilson, Rose Byrne, Lin Shaye, Barbara Hershey

Wan has established himself as a genius in horror with his haunted house flicks Insidious and The Conjuring, both excellent films that sent chills down my spine every 5 seconds. Insidious: Chapter 2 is a weird anomaly in this as it's written in a very clever way tying in with past events of part 1 in the manner of The Bourne Supremacy and Ultimatum. The script even offers comic relief via paranormal investigators Specs and Tucker which may be the exact reason it doesn't reach the levels of panic of the original and especially The Conjuring. A solid chiller nonetheless.

Riivattu-leffan jatko-osa käy hieman edeltäjäänsä pienemmillä kierroksilla, sillä kässärissä on annettu enemmän sijaa ja etenkin komiikkaa jo ensimmäisestä elokuvasta tutulle tutkijakaksikolle, Specsille ja Tuckerille. Ohjaaja Wan on ansaitusti vakiinnuttanut paikkansa legendaaristen kauhuohjaajien riveissä ja vaikkei Insidious: Chapter 2 aivan ylläkään Riivatun, saatikka Wanin toisen hiljattaisen tekeleen Kirottu (The Conjuring) tasolle niin kyseessä on kumminkin omaperäinen ja nokkelasti kirjoitettu kauhufilmi.

Insidious: Chapter 2 at IMDb


Directed by Steve McQueen Starring Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Lupita Nyong'o

This is in my opinion the first slavery themed film that truly manages to depict the terror of what's happened. Much like Saving Private Ryan was, for me at least, the war film which not only showed the events but cruicially made you feel them as well, 12 Years A Slave is a brutal true story of a free man who is kidnapped and sold as a slave. The entire cast performs admirably but the highest remarks must be given to Nyong'o and Fassbender (in his third collaboration with director McQueen) for their powerhouse roles on opposite ends of the whip. Truly a remarkable film.

Tämä on omasta mielestäni ensimmäinen orjuusteemainen elokuva, joka todella vie katsojan aiheen brutaaliuden ja epätoivon syövereihin. Kuten Pelastakaa Sotamies Ryan oli sotaelokuville teos joka ei ainoastaan näyttänyt mekaanisesti taistelua vaan sai katsojan myös tuntemaan sen kauhun ja järjettömyyden, on 12 Years A Slave elokuva, joka näyttää orjuuden helvetin ja saa katsojan olemaan onnellinen paikastaan ruudun tällä puolen. Kauttaaltaan upeasti näytellyn, kirjoitetun ja ohjatun elokuvan suurimmat fanfaarit on annettava Fassbenderille (jo kolmannessa yhteisessä elokuvassaan ohjaaja McQueenin kanssa)ja Nyong'olle, jotka esittävät huimalla taidolla hahmoja ruoskan eri päissä.

12 Years A Slave at IMDb


Monday, February 24, 2014

ROBOCOP (2014)

Directed by José Padilha Starring Joel Kinnaman, Abbie Cornish, Gary Oldman, Michael Keaton, Michael K. Williams, Jennifer Ehle, Samuel L. Jackson, Jackie Earle Haley, Marianne Jean-Baptiste, Jay Baruchel

The reboot of RoboCop might be a crucially better film for those without the experience of the original. The film is vastly different from Verhoeven's masterpiece with a new cast and a fresh script. Well, fresh may be stretching it. Standard family drama can hardly be referred to as groundbreaking.

 Very little has been preserved from Murphy's (Kinnaman) heart-breaking journey of rediscovering his humanity once he's been salvaged as a cyborg. Kinnaman's RoboCop is too in touch with his human self from transformation and the pain of what he's lost doesn't enter into it. At least in any emotionally satisfying fashion, since he hasn't lost it. Murphy's family is right there the whole time and the biggest inconvenience seems to be that daddy has many metal parts and is too busy to throw hoops with the kid. Touching? Nay, clichéd. It also doesn't help that RoboCop's new design looks like shit. At least the black suit with laser visor which ironically springs to mind the comic failed designs in RoboCop 2 (1990).

 The CG effects are naturally sleeker 27 years later but do we really gain anything with the upgrade? Personal opinion, not a fucking thing. The action is charged up and furious but at times without emotion. There's nothing here to rival, say, the drug factory scene of the 1987 film. RoboCop reboot has the same exact problem as the other recent Verhoeven remake, Total Recall. Both remakes look gorgeous but lack the creative soul which made the originals so legendary. Here, if you simply appreciate seeing Keaton back in the majors like I do and don't mind the increasingly mundane good guy role from Oldman, there might be something you'd buy for a dollar. The only real sincere praises I am able to give are that apparently Padilha and Kinnaman come out of this with little bit of integrity 'cause they campaigned hard for the film to be made rated R but because the budget kept ballooning, they were forced by the studio to make it more kiddie friendly. Also, the respectfully redesigned ED-209s are great and as clumsy as they ever were. Also the scene in which Dr. Norton (Oldman as this film's morally righteous (!) version of Bob Morton) demonstrates to Murphy how much of him is actually left inside the machine. Samual L. Jackson does a kind of impression of Republican soundhorn Bill O'Reilly but no-one will remember and rightfully so.

RoboCopin moderni filmatisointi saattaa olla parempi kokemus heille, jotka eivät ole nähneet alkuperäistä teosta vuodelta 1987. Itse en tiedä, sillä se on jyrkästä ikärajasta huolimatta olennainen osa tämän leffafriikin nuoruutta. Tämä on joka tapauksessa kovin erilainen filmi aina uutta näyttelijäkaartia ja tuoretta kässäriä myöten, vaikka tuore saattaa olla turhan kohtelias ilmaisu. Kinnamanin esittämä kyborgi on heti muutoksesta lähtien liikaa konstaapeli Murphy uuden olemuksensa sisällä ja alkuperäisen sydäntä särkevä herääminen menetettyyn inhimillisyyteen on melko juosten kustu tällä kertaa. Menetettyä perhettä ei ole, sillä he ovat jatkuvasti juonessa läsnä ja suurimmat ongelmat tällä kertaa tuntuvat olevan, että iskässä on paljon metallia ja hän/se on liian kiireinen rikostilastojen kimpussa paijatakseen skidinsä päätä. Tehosteet ja toiminta ovat toki kiillotetumpia näin 27 vuotta myöhemmin, kuten toisessakin hiljattaisessa Verhoevenin uudelleen filmatisoinnissa, Total Recallissa, mutta viilattu ja moderni eivät aina saumattomasti ynnäydy visioon ja sydämeen. Tästä versiosta ei mm. löydy mitään alkuperäisen huumeluolaratsiaan verrattavissa olevaa bravuuria. Pienet synninpäästöt silti menevät Padilhalle ja Kinnamanille, jotka ilmeisesti kampanjoivat tarmolla, jotta leffasta olisi tehty originaalin tavoin kovaotteisempi, mutta koska budjetti paisui jatkuvasti, studio pakotti heidät tekemään lopputuloksesta nuorille (=lipputuloille) ystävällisemmän. Myöskin, Keaton on aina kiva nähdä näkyvämmissä rooleissa ja varovasti uudelleen suunnitellut ED-209:t ovat hienoja ja yhtä kömplelöitä kuin aina.

RoboCop 2014 at IMDb

RoboCop 1987 at IMDb



I had to include this, for quality's sake. Never noticed the music before, from the first Terminator:

Sunday, February 23, 2014

Directed by Timo Koivusalo Starring Samuel Shipway, Sanni Paatso, Vesa Vierikko, Minttu Mustakallio

This is the latest in the family film series of Ricky Rapper with the title translated as Ricky Rapper and Slippery Lennart. Ricky's or Risto's mom decides to find her son a solid father figure but is too blind to the obvious choice of family acquaintance Lennart. With Risto and a selection of wardrobe to help him, Lennart starts to role play less than suitable candidates to make himself appear more suitable. Like before, the film includes musical numbers which could've easily been left out but it's understandable why they are present considering the main character. Vierikko as Lennart is by far who to thank for keeping any interest in the plot and film altogether and actually succeeds in bringing few laughs with him. Otherwise it's basic family fare. Thanks to Vierikko I give it three out of five.

Risto Räppääjä-sarjan viimeisin osio pysyy pinnalla pääasiassa Vierikon inhimillisen ja hyvän suorituksen ansiosta, jota ilman koko filmi olisi oppikirjaesimerkki tylsästä ja typerryttäviä äänitehosteita pursuavasta perhe-elokuvasta. Musiikkinumerot olisivat jälleen voineet jäädä kokonaan editin lattialle, mutta ymmärtäähän ne toki päähahmon teeman huomioiden. Vain ja ainoastaan Vierikon lämpimän läsnäolon takia annan tälle kolme patsasta viidestä.

Risto Räppääjä ja liukas Lennart at IMDb


Directed by Wayne Kramer Starring Paul Walker, Vera Farmiga, Chazz Palminteri, Cameron Bright, Karel Roden

Much like in the case of the previous review, I wanted to visit a piece of work from a departed talent. Running Scared is an electifying crime thriller with a pace so furious it almost parallels Crank. No wonder Tarantino likes this film since it has eccentric, corrupt characters and dialogue worthy of recognition. Have to also mention that I would never have thought that Farmiga could be as sexy as she appears in this. Also Walker, of whom I've never been a particular fan of, delivers a good performance. If he had been constantly on fire like this (no pun intended), I might've been interested in following his work with more interest. No good person deserves the fate he got and Running Scared showed us that there was potential. The circumstances just needed to be right.

Paljolti kuten edellisen tekstin kohdalla, halusin visiteerata hiljattain edesmenneen näyttelijän katalogia. Running Scared on raivoisasti etenevä rikostrilleri, jonka hektinen tahti tuo ajoittain mieleen jopa Stathamin Crank-leffat. Filmiä katsellessa ei ole ihme, että Tarantino on maininnut pitävänsä elokuvasta suuresti, sillä dialogi on paikoitellen kuin miehen omasta kynästä ja hahmot ovat kiinnostavan eksentrisiä ja moraalisesti korruptoituneita. Kuka olisi lisäksi uskonut Farmigan kykenevän olemaan näin seksikäs? Jos Walker olisi ollut töissään jatkuvasti näin pirteässä vireessä, olisin kenties voinut fanittaa miestä enemmänkin. Kukaan hyvä ihminen ei ansaitse sellaista kuolemaa ja ainakin Running Scared osoitti meille, että miehessä oli lahjakkuuttakin. Sen esiin tulolle vain tarvittiin oikeat puitteet.

Running Scared at IMDb


Directed by George Clooney Starring Ryan Gosling, Evan Rachel Wood, George Clooney, Philip Seymour Hoffman

After Hoffman's unexpected and highly unfortunate demise I decided to take on this film which had been waiting its turn on the shelf. The movie which depicts dirty politics behind the presidential campaign of Gov. Mike Morris (Clooney) starts slow but picks up pace once the idealistic facades start coming down. The statements of moral political corruption are simple and clichéd but good, solid performances keep the piece alive. Including that of Hoffman. Watching this film was melancholy to say the least, much like Killing Them Softly after James Gandolfini passed away. So many great ones taken too soon, so many poor actors still around. Thanks universe.

Hoffmanin äkillisen ja äärimmäisen harmillisen poismenon kunniaksi oli kiskottava tämä vuoroaan odottava filmi hyllyltä. Presidenttikampanjan kulissien likaista peliä seuraavan leffan huomiot poliitikkojen moraalisesta korruptiosta ovat ilmiselviä ja kliseisiä, mutta onneksi tekeleen näyttelijäsuoritukset pitävät botskin pinnalla. Mainittakoon että filmin katsominen oli väkevän melankolista Hoffmanin menetyksen ansiosta, aivan kuten oli hiljattain Killing Them Softly, jonka sivuroolissa nähtiin niin ikään keskuudestamme poistunut James Gandolfini. Niin moni hieno näyttelijä riistetty turhan aikaisin ja niin moni lahjaton nirppanokka edelleen keskuudessamme. Kiitti vitusti, universumi.

The Ides Of March at IMDb